Ensimmäinen pyörtyminen kannattaa aina selvittää lääkärin kanssa, mutta useimmiten se ei ole kiireellistä. Tärkein asia, jonka voit tehdä itse, on kirjata tapahtuma tarkasti muistiin heti, kun pystyt: mitä teit, mitä tunsit ennen, mitä silminnäkijät näkivät ja kuinka nopeasti toivuit. Tämä kuvaus ratkaisee syyn useammin kuin mikään yksittäinen tutkimus. Jos pyörryit rasituksessa, maatessa tai täysin ilman ennakko-oireita, hakeudu arvioon kiireellisesti.
Kirjoittaja: Jukka Lehtonen, dosentti, kardiologian erikoislääkäri · Lääketieteellisesti tarkistanut: Tuomas Kerola, dosentti, kardiologian erikoislääkäri, 13.10.2026
Oliko kyse pyörtymisestä vai jostain muusta?
Ennen kuin syytä voi pohtia, pitää varmistaa, että kyse oli ylipäänsä pyörtymisestä. Pyörtyminen eli synkopee tarkoittaa lyhyttä tajunnanmenetystä, jonka syynä on aivojen verenkierron hetkellinen väheneminen. Siihen eivät kuulu epileptinen kohtaus, matala verensokeri, aivoverenkierron häiriö tai kaatuminen, jossa tajunta ei kadonnut.
Tavallisin sekaannus on pyörtymisen ja kouristuskohtauksen välillä. Pyörtymiseen liittyy usein muutaman sekunnin nykiviä raajojen liikkeitä, jotka alkavat vasta kaatumisen jälkeen ja ovat epäsäännöllisiä. Ne johtuvat aivojen hapenpuutteesta eivätkä tarkoita epilepsiaa. Epileptiseen kohtaukseen viittaavat sen sijaan:
- nykiminen, joka kestää selvästi pidempään, on tahdikasta ja alkaa samaan aikaan kaatumisen kanssa
- kielen pureminen, erityisesti kielen sivureunaan
- pään tai katseen pitkään kestävä kääntyminen yhteen suuntaan
- sinertävät kasvot kohtauksen aikana (pyörtyneen kasvot ovat kalpeat)
- pitkä sekavuus jälkeenpäin: pyörtynyt on yleensä orientoitunut alle minuutissa, epileptisen kohtauksen jälkeen sekavuus voi kestää kymmeniä minuutteja
- tajunnanmenetystä edeltänyt outo haju, maku tai tuttuuden tunne.
Virtsan karkaaminen ei erottele näitä toisistaan – sitä tapahtuu molemmissa.
Jos tajuttomuus kestää useita minuutteja tai heräämisen jälkeen ilmenee halvausoire, puheen puuroutuminen tai voimakas päänsärky, kyse ei todennäköisesti ole tavallisesta pyörtymisestä, ja lääkärin arvioon on syytä hakeutua päivystyksellisesti.
Oliko tajunnan menetyksellä silminnäkijöitä? Kysy heiltä tapahtuneesta
Mahdollisen silminnäkijän antamat tiedot tapahtuneesta ovat arvokkaita. Muistikuvat haalistuvat nopeasti. Kysy siis silminnäkijältä tapahtuneesta ja kirjoita vastaukset ainakin näihin kysymyksiin ylös:
- Kuinka kauan olin tajuttomana? Arviot ovat yleensä yläkanttiin – pyydä suhteuttamaan johonkin (”ehdin hakea vettä”).
- Oliko ihoni kalpea vai sinertävä?
- Nykivätkö raajat, ja kuinka pitkään?
- Hengitinkö normaalisti?
- Kuinka nopeasti vastasin puheeseen ja tiesin, missä olin?
- Jos joku mittasi pulssin: oliko se hidas, nopea vai epäsäännöllinen?
Jos tapahtumasta on video, säästä se. Puhelimella kuvattu kohtaus on parempi kuin kenenkään kuvaus.
Jos olit yksin, vammat kertovat osan tarinasta: ilman ennakko-oiretta pyörtynyt kaatuu suojautumatta, ja kasvoihin tai takaraivoon tulee herkästi vamma. Ennakko-oireen saanut ehtii yleensä istahtaa tai tarttua johonkin.
Vasovagaalinen pyörtyminen on tavallisin
Selvästi suurin osa pyörtymisistä on heijasteperäisiä eli vasovagaalisia. Elimistön verenkierron säätely reagoi johonkin ärsykkeeseen liian voimakkaasti: syke hidastuu ja verisuonet laajenevat samanaikaisesti, verenpaine laskee ja aivot jäävät hetkeksi ilman riittävää verenkiertoa. Mekanismi on vaaraton, vaikka kokemus on epämiellyttävä.
Vasovagaalisen pyörtymisen voi usein tunnistaa jo kuvauksesta. Tyypilliset piirteet ovat:
- Laukaisija. Pitkä seisominen, kuuma ja tukkoinen tila, kipu, verinäytteen otto, pelko, pitkä paasto, alkoholi edellisenä iltana tai valvottu yö. Osalla pyörtyminen tulee virtsatessa, yskiessä tai ponnistaessa – tilannesidonnainen pyörtyminen kuuluu samaan vaarattomaan ryhmään.
- Ennakko-oire. Lämmön tunne, hikoilu, pahoinvointi, kalpeus, korvien soiminen, näön sumeneminen, ”jalat eivät kanna”. Oire kestää sekunneista pariin minuuttiin.
- Pystyasento. Vasovagaalinen pyörtyminen tapahtuu lähes aina seistessä tai istuessa, ei maatessa.
- Nopea toipuminen mutta pitkä väsymys. Tajunta palaa makuulla alle minuutissa, mutta uupumus ja pahoinvointi voivat jatkua tunteja. Jälkiväsymys on tavallinen eikä huolestuttava piirre.
- Aiempia samanlaisia kohtauksia. Jos olet pyörtynyt samalla tavalla jo nuorena, se puhuu vahvasti vaarattoman mekanismin puolesta. Taipumus kulkee usein suvussa.
Jos tapahtumasi sopii tähän kuvaan, olet nuori ja perusterve eikä sydänfilmissä ole poikkeavaa, lisätutkimuksia ei yleensä tarvita. Ensiavusta, vastapainemanöövereistä ja hoidosta kerrotaan artikkelissa Pyörtyminen – milloin se on vaaratonta ja milloin sydänperäistä?.
Mitä muita syitä pyörtymiselle on?
Verenpaineen lasku ylös noustessa eli ortostaattinen hypotensio on toiseksi tavallisin syy, erityisesti yli 65-vuotiailla. Tunnusomaista on, että pyörtyminen tai sen tunne tulee sekunneista minuutteihin pystyyn nousemisen jälkeen – aamulla sängystä, ruokapöydästä tai wc-istuimelta. Taustalla on usein nestehukka, kuume, vatsatauti, runsas ateria, sauna, alkoholi tai lääke: verenpainelääkkeet, nesteenpoistolääkkeet, nitrot, eturauhaslääkkeet, osa masennus- ja Parkinson-lääkkeistä altistavat verenpaineen laskulle. Vasta aloitettu tai juuri korotettu lääke on erityisen epäilyttävä. Älä lopeta lääkettä omin päin, mutta kirjaa lääkelista ja muutosten ajankohdat lääkäriä varten ylös.
Kaulavaltimon poukaman yliherkkyyden aiheuttama pyörtyminen yleistyy iän myötä: pyörtyminen tulee päätä käännettäessä, kauluspaitaa napitettaessa tai parranajossa.
Sydänperäinen pyörtyminen on pyörtymisen syistä harvinaisin mutta ainoa, johon liittyy kuoleman vaara, ja siksi koko selvittely tähtää sen poissulkemiseen. Syynä on joko rytmihäiriö – liian hidas syke johtumishäiriön vuoksi tai liian nopea kammioperäinen rytmi – tai rakenteellinen sydänsairaus, kuten aorttaläpän ahtauma tai sydänlihassairaus. Harvinaisempia mutta vakavia ovat keuhkoveritulppa ja aortan repeämä, joissa pyörtymiseen liittyy lähes aina myös hengenahdistusta tai kipua.
Pyörtymistä muistuttavia tiloja ovat lisäksi matala verensokeri, päihteiden aiheuttama tajunnantason lasku sekä psyykkisperäinen tajunnanmenetys, jossa kohtaukset ovat usein pitkiä ja toistuvia mutta verenkierto on normaali.
Mistä syyn voi käytännössä päätellä?
Lääkäri rakentaa arvionsa muutaman kysymyksen ympärille. Voit pohtia vastauksia seuraaviin kysymyksiin jo ennen vastaanottoa – mitä valmiimmat vastaukset tuot, sitä vähemmän aikaa menee arvailuun.
| Kysymys | Viittaa vaarattomaan syyhyn | Viittaa sydänperäiseen syyhyn |
|---|---|---|
| Missä asennossa olit? | Seisoin tai olin juuri noussut | Makasin tai istuin |
| Mitä teit juuri sillä hetkellä? | Seisoin paikallani, olin kuumassa, kipua, verikoe, wc | Rasitus oli parhaillaan käynnissä |
| Tunsitko ennakko-oireita? | Kyllä: lämpö, hikoilu, pahoinvointi, näön sumeneminen | En mitään – ”valot sammuivat” |
| Mitä tunsit juuri ennen? | Ei sydänoireita | Sydämentykytys tai rintakipu |
| Oletko pyörtynyt aiemmin? | Kyllä, samalla tavalla vuosien varrella jo nuorena | Ensimmäinen kerta yli 60-vuotiaana tai kohtaukset tihentyvät |
| Tuliko vamma? | Ei – ehdin reagoida | Kyllä, kaaduin suojautumatta |
| Onko sinulla sydänsairaus? | Ei | Kyllä |
| Suvussa äkkikuolemia alle 50-vuotiaana? | Ei | Kyllä |
Yksi oikean sarakkeen vastaus ei tarkoita sydänsairautta; kokonaiskuva ratkaisee. Rasituksen aikana tapahtunut pyörtyminen on kuitenkin yksittäisistä piirteistä painavin, ja se arvioidaan aina kiireellisesti – rasituksen jälkeen, esimerkiksi maaliviivalla, tapahtuva pyörtyminen on sen sijaan tavallisesti heijasteperäinen.
Onko sinulla aikaisempi sydänsairaus?
Tämä on yksi tärkeimmistä kysymyksistä. Jos sinulla on todettu sepelvaltimotauti, sairastettu sydäninfarkti, sydämen vajaatoiminta, läppävika, sydänlihassairaus tai rytmihäiriö, pyörtyminen on sydänperäinen paljon useammin kuin terveellä. Silloin se arvioidaan kiireellisesti, vaikka tapahtuma muistuttaisi tavallista vasovagaalista kohtausta. Sama koskee tahdistinpotilasta: pyörtyminen voi tarkoittaa laitteen toimintahäiriötä tai tapahtunutta rytmihäiriötä. Tahdistinlaite kerää mallista riippuen usein hyvinkin tarkkaa tietoa mahdollisista rytmihäiriöistä, ja laite on luettava.
Mitä tutkitaan?
Tutkimusten laajuus riippuu iästä, tapahtuman kuvauksesta ja riskitekijöistä – ei siitä, kuinka pelottava kokemus oli.
1. Haastattelu keskittyen edellä kuvattuihin kysymyksiin. Tämä on diagnostisesti arvokkain vaihe.
2. Kliininen tutkimus ja verenpaine seisten. Verenpaine mitataan maaten ja uudelleen heti pystyyn nousun jälkeen sekä kolmen minuutin kuluttua. Jos yläpaine laskee vähintään 20 mmHg tai alapaine vähintään 10 mmHg, kyse on ortostaattisesta hypotensiosta. Sydän kuunnellaan: sivuääni on tärkeä löydös, koska aorttaläpän ahtauma ja sydänlihaksen paksuuntuminen aiheuttavat molemmat pyörtymistä ja saattavat aiheuttaa sivuäänen. Jos sivuääni kuuluu, sydämen ultraäänitutkimus on syytä tehdä. Yli 40-vuotiaalle, jonka pyörtymisen syy jää epäselväksi, voidaan tehdä kaulavaltimon poukaman hieronta sykkeen ja verenpaineen seurannassa.
3. Sydänfilmi eli EKG kuuluu ottaa jokaiselta pyörtyneeltä. Se on useimmilla normaali, mutta poikkeava löydös vaikuttaa jatkotutkimusten tarpeeseen merkittävästi. Lääkäri etsii EKG:stä hidasta sykettä ja johtumishäiriöitä (eteis-kammiokatkos, haarakatkos), merkkejä sairastetusta sydäninfarktista tai sydänlihaksen paksuuntumisesta, pitkää tai lyhyttä QT-aikaa, esiherätystä (ylimääräinen johtorata) sekä harvinaisten perinnöllisten rytmihäiriösairauksien kuvioita. Älykellon EKG ei korvaa 12-kanavaista sydänfilmiä, mutta jos kellosi tallensi rytmin pyörtymisen hetkellä tai heti sen jälkeen, ota tallenne mukaan – se voi näyttää rytmihäiriön, jota vastaanotolla otettu filmi ei enää näe.
Tämän jälkeen tutkimusten tarve määräytyy pyörtymiseen liittyvien yksityiskohtien, iän, mahdollisten muiden sydänsairauksien sekä tutkimuslöydösten mukaan:
- Nuori, perusterve, tyypillinen vasovagaalinen kuvaus, normaali EKG. Ei lisätutkimuksia. Laboratoriopakettia, pään kuvantamista tai aivosähkökäyrää ei tarvita, eikä niitä suositella – niistä ei ole osoitettu hyötyä tässä tilanteessa.
- Yli 60-vuotias tai tiedossa oleva sydänsairaus, poikkeava EKG tai sivuääni. Sydämen ultraäänitutkimus ja rytmin pitkäaikaisrekisteröinti. Nämä tehdään usein sairaalassa seurannan aikana.
- Pyörtyminen rasituksessa. Ultraääni ja rasituskoe, ennen kuin rasitusta jatketaan.
- Toistuvat pyörtymiset, joiden syy ei selviä. Pitkäkestoinen rytmivalvonta: Holter-rekisteröinti vuorokaudesta viikkoon, useiden viikkojen tapahtumarekisteröinti tai ihon alle asennettava rytmivalvuri, joka tallentaa rytmin vuosien ajan. Jos kohtaukset tulevat harvoin, lyhyt rekisteröinti ei auta.
- Epäily epilepsiasta. Neurologin arvio ja aivosähkökäyrä – kardiologisen selvittelyn ohella, ei sen sijaan.
Verikokeita otetaan harkiten: hemoglobiini, jos epäillään verenvuotoa, verensokeri ja elektrolyytit tilanteen mukaan. Sydänmerkkiaineet eivät kuulu rutiiniin.
Varaa kardiologin etävastaanotto ilman lähetettä
Jos olet pyörtynyt etkä tiedä, tarvitseeko sitä tutkia tarkemmin, kardiologi käy tapahtuman kanssasi läpi, tulkitsee sydänfilmisi ja älykellosi tallenteet, arvioi lääkityksesi osuuden ja kertoo, mitä tutkimuksia juuri sinun kohdallasi tarvitaan – ja mitä ei. Varaa aika → · Hinnasto
Autolla ajaminen ja työ
Selvittämättömän pyörtymisen jälkeen ajamiseen liittyy rajoituksia, jotka riippuvat syystä ja ajokorttiluokasta. Kysy asia lääkäriltä ennen kuin ajat. Sama koskee työtä korkealla, veden äärellä tai koneiden parissa.
Milloin hakeutua hoitoon?
Varaa kiireetön aika lääkärille, jos pyörryit ensimmäistä kertaa, tapahtuma sopii vasovagaaliseen kuvaukseen eikä sinulla ole sydänsairautta.
Hakeudu kiireelliseen arvioon – päivystykseen tai samana päivänä – jos pyörryit rasituksen aikana, maatessa tai istuessa tai täysin ilman ennakko-oireita; jos tunsit juuri ennen sydämentykytystä tai rintakipua; jos sinulla on tiedossa oleva sydänsairaus tai tahdistin; jos suvussa on ollut äkkikuolema alle 50-vuotiaana; tai jos pyörtymisestä seurasi vamma.
Soita 112, jos pyörtynyt ei herää eikä hengitä normaalisti – silloin kyse ei ole pyörtymisestä vaan elottomuudesta, ja paineluelvytys aloitetaan heti. Soita 112 myös, jos pyörtymiseen liittyy rintakipu tai hengenahdistus, tai jos heräämisen jälkeen ilmenee halvausoire, puheen puuroutuminen tai voimakas päänsärky.
Usein kysyttyä
Pitääkö pyörtymisen jälkeen aina mennä päivystykseen?
Ei. Jos olet nuori ja perusterve, tapahtumassa oli selvä laukaisija ja ennakko-oire ja toivuit nopeasti, kiireetön lääkärin arvio riittää. Päivystykseen kuuluvat edellisessä luvussa luetellut tilanteet.
Miten erotan pyörtymisen kouristuskohtauksesta?
Pyörtymisessä nykiminen on lyhyttä ja alkaa kaatumisen jälkeen, kasvot ovat kalpeat ja tajunta palaa alle minuutissa. Kouristuskohtauksessa nykiminen on pitkää, kasvot voivat sinertää, kieli on usein purtu ja sekavuus kestää pitkään.
Voiko pyörtymisen syy jäädä selvittämättä?
Voi, ja melko usein jääkin ensimmäisellä käynnillä. Jos riskipiirteitä ei ole, tämä ei ole vaarallista. Jos kohtaukset toistuvat, pitkäkestoinen rytmivalvonta löytää syyn useimmiten.
Pyörryin verikokeessa – tarvitseeko sitä tutkia?
Verinäytteen otto on klassinen vasovagaalisen pyörtymisen laukaisija. Jos toivuit nopeasti eikä sinulla ole sydänsairautta, kyse on lähes varmasti vaarattomasta heijasteesta. Mainitse näytteenottajalle etukäteen, että pyörryt herkästi – näyte voidaan ottaa makuulla.
Yhteenveto
Pyörtymisen syytä selvitettäessä arvokkainta on saada mahdollisimman hyvät tiedot tapahtuneesta: asento, tilanne, ennakko-oireet, silminnäkijän havainnot, toipumisaika, lääkkeet ja suvun historia. Niiden perusteella lääkäri erottaa vasovagaalisen pyörtymisen muista syistä useimmiten jo haastattelussa. Jokaiselta otetaan sydänfilmi ja mitataan verenpaine seisten; laajemmat tutkimukset tehdään iän, sydänsairauden ja tapahtuman piirteiden mukaan, ei kaikille.
Tämä artikkeli on yleistä terveystietoa eikä korvaa henkilökohtaista lääkärin arviota. Jos ihminen ei herää eikä hengitä normaalisti, soita 112 ja aloita paineluelvytys.
Kirjoittaja: Jukka Lehtonen, dosentti, kardiologian erikoislääkäri
Lääketieteellisesti tarkistanut: Tuomas Kerola, dosentti, kardiologian erikoislääkäri — Tarkistettu: 13.10.2026
Aiheeseen liittyvää
- Pyörtyminen – milloin se on vaaratonta ja milloin sydänperäistä?
- Milloin matala verenpaine on riski?
- Hidas syke – milloin se on normaalia ja milloin ei?
- Sydämen lisälyönnit: miksi sydän jättää lyönnin väliin?
- 1-kanavainen EKG
- Rintakipu – milloin se johtuu sydämestä?
Mihin tiedot perustuvat
- Brignole M, Moya A, de Lange FJ ym. 2018 ESC Guidelines for the diagnosis and management of syncope. Eur Heart J 2018;39:1883–1948.
- Shen WK, Sheldon RS, Benditt DG ym. 2017 ACC/AHA/HRS Guideline for the Evaluation and Management of Patients With Syncope. Circulation 2017;136:e60–e122.
- Sheldon R, Rose S, Ritchie D ym. Historical criteria that distinguish syncope from seizures. J Am Coll Cardiol 2002;40:142–148.
- Goldberger ZD, Petek BJ, Brignole M ym. ACC/AHA/HRS Versus ESC Guidelines for the Diagnosis and Management of Syncope. J Am Coll Cardiol 2019;74:2410–2423.
Haluatko keskustella sydänlääkärin kanssa?
Etävastaanotolla puhelimella tai videolla. Ei lähetettä. Hinta 38 € Kela-korvauksen jälkeen.
